Laxman ja Savonlinna

---

Juhani Heiska

Erik Laxmanin lapsuus ja nuoruus Savonlinnan seudulla ja muualla Suomessa

Suomen Pikkuvihan aikoina eli 27.7. 1737 syntyi Eric Laxmann (Sääminki kk, Uusikirkko, Pietari kk). Tätä nimensä kirjoitusasua hän käytti kirjeissään (tällä sivulla käytämme yksinkertaistettua muoto Erik Laxman). Hänen elämäntarinansa alkoi Säämingin pitäjässä Olavinlinnan lähettyvillä.

Lappeenrannasta tai Haminasta – selvää tietoa ei ole – oli saapunut Savonlinnaan kaupparenki Gustav Laxman (Saarenheimo, 1939). Jossain vaiheessa hän oli kohdannut Nojamaan kartanon (joka nykyisinkin sijaitsee kyseisessä kaupunginosassa) seutuvilla asuneen konstaapelin tyttären, Helena Fabritiuksen (Porvoo tkp, 1738) — ja lapsi oli tulossa ”ilman papin aamenta”. Dokumentti on jäänyt sellaisesta, että seudun silloinen henkinen voimahahmo, kirkkoherra Paul Krogius oli tällaisesta yleensä hyvin vihainen. Lisäksi jotain voi päätellä seuraavastakin: Vuoden 1737 juhannuksena Gustav ja Helena vihittiin ja leimavero tästä toimituksesta maksettiin. Kaksi talonpoikaa maksoi sellaisesta sinä vuonna 16 äyriä ja yksi sotilas kahdeksan äyriä mutta mutta Laxmanit joutuivat maksamaan kokonaisen hopeataalerin, vaikka Kustaa oli vain kauppa-apulainen (Krogius 1738). Tämä kuvaa hiukan sitä, millaiseen kasvatusympäristöön Erik syntyi.

Laxmanin sukupuu

Laxmanit asettuivat asumaan sitten nykyisen Linnankadun varrelle. Vuodelta 1738 on jäänyt asiakirja, joka liittyy Erikin isään (Valtionarkisto1976-1978). Nimittäin hän osallistui hankkeeseen, jossa rakennettiin sotatarkoituksiin veneitä. Gustav Laxman sai tehtyä kahden tynnyrin venetervan ja noin 15 kilon tiivistystappuran kaupat. Siitä voi päätellä, ettei kyse ollut mistään pikkuveneistä vaan niin sanotuista tykkijollista, joita sodanpelossa rakennettiin.

Suunnilleen sata vuotta myöhemmin (21.7.1857) taiteilija Carl Eneas Sjöstrand maalasi seuraavan taulun, jonka näkymä voisi olla Laxmanien kotitalon pihalta.

Tämä on ilmeisesti myös varhaisin tiedossa oleva kuva Savonlinnan vanhasta kaupungista, joka silloin vuonna 1737 oli kaupunkioikeudet menettänyt kauppala. Sanallinen kuvaus niiltä ajoilta on kirjailija Bernard De Saint-Pierin: ”Näköalana (silloiselta Nälkälinnanmäeltä) levittäytyy maisema kallioineen ja honkineen, joita lumi peittää, loitolla Savonlinnan neljä (nykyisin kolme) tornia, sen virta, sen järvi, pieniä rakennuksia, ketään ihmistä ei ole näkyvissä, kuu taivaanrannalla, revontulia” (Hirn 1918).  

Kirkkoherrana oli siellä silloin Paul Krogius, josta on säilynyt nykyisessä Pieksämäen kirkossa oleva maalaus. Hän kuvaili usein seurakuntaansa sanoilla ”kadotettu Siion”. Sellaiseen viittaa myös Olavinlinnan viereisessä Tallisaaressa sijainnut Savonlinnan ensimmäinen koulu eli pedagogio (Riipinen 2002). Se oli niin ränsistyneessä tilassa, että sitä oikeastaan rakennettiin uudelleen ja rahoitusta tuli niinkin kaukaa kuin Kiteen ja Pielisjärven teinirahoista. Krogius toimi koulun tarkastajana ja hänellä oli huolta muun muassa siitä, että seurakunnan lukkari ei osannut laulaa juuri ollenkaan. Muista seudun musikaalisista taidoista on jäänyt tietoja, että Kiteeltä saakka piti palkata hääsoittaja Savonlinnassa pidettyihin häihin (Lappalainen 1970) ja kauppalan silloisessa kirkonkirjassa yhden nimen kohdalla oli maininta ”rumpali” (Sääminki kk).

Olavinlinnassa oli silloin jonkinlainen tukikohta, josta Krogius kirjoitti, että hänellä ”on vaivaa elinaikaisten vankien, heikkopäisten ja ahdistuksessa olevien ihmisten luona käynneistä ja hoitamisesta” (Porvoo tkp 1738). Lähiseurakuntienkin henkistä tilaa kuvaa silloinen Porvoon ja Mikkelin pappeinkokouksen yksi päätös: ”Papiston matkaseuruetta ja varsinkaan lukkaria ei saa matkoilla ja katekismuskyselyissä pakahduttaa viinalla”. Yleistä myös oli, että käräjillä esiinnyttiin juopuneena. Silloisella Heikinpojan tilan isännällä Kristian Sahlolla oli silloin iso kasvatusvastuu – kuten nykyisinkin. Onhan Heikinpohjassa ollut opettajainkoulutuslaitos ja vieläkin siellä on koulu. Tällä valturilla oli Säämingin kirkossa arvokkain istumapaikka. Hänellä oli lisäksi oikeus periä kauppalan noin 20:ltä viinapannun omistajalta veroa (Lappalainen 1970, Saarenheimo 1939). Hieman ennen pikkuvihaa Krogius rupesi uudenlaiseksi kasvattajaksi, kun hän esitti tuomiokapitulille, että viinapannut pidettäisiin koko Suomessa vuoden ajan sinetöitynä. Eipä mennyt ehdotus läpi. Niinpä sitten pappilan rakennustyömaallakin juotiin kirkkoherran hyväksymää viinaa (Lappalainen 1970).

Lapsuuden kokemuksia                                        

Vuonna 1741, jolloin Erik oli neljävuotias ja saanut pikkuveljen Gustavuksen, Savonlinnassa pelättiin punatautia ja venäläisten hyökkäystä. Silloin pidettiin ikimuistoinen jumalanpalvelus, johon tultiin kirkkoveneilläkin ja saatiin kokoon kaikki Säämingin sanankuuloon velvolliset seurakuntalaiset (Alanen 1923). Se oli aika suuri joukko, koska sääminkiläisiä oli silloin parituhatta henkeä – ja pikku Eerikki oli myös mukana.  Hän sai katsella monia värikkäitä, kirkossa olleita uusitestamentillisia kuvia, jotka ovat vieläkin tallella entisen Säämingin seurakunnan seurakuntatalossa.

Sitten niin sanottuun ”Lappeenrannan sotaan” Savonlinnastakin lähti merkittävä joukko (Immel 1927) ja pieni välirauhakin sen jälkeen solmittiin, mutta Isä-Laxman oli kotirintamalla. Häneltä on muun muassa säilynyt kuitti, jonka mukaan hän hieman huijasi. Nimittäin kauppaporvarin oikeuksia hänellä ei kuitin kirjoituksen aikana ollut, vaikka kuitissa niin luki. Tällainen huijaus oli siinä hetkessä ilmeisesti jotenkin välttämätön (Wirilander 1960).

Seuraavan vuoden keväänä Laxmanin perhe näki ensimmäisen savonlinnalaisen ’ilmaisjakelulehden’. Ison paketillisen niitä löysivät ja tietysti Krogiukselle toivat, jotkut talonpojat.

Siinä keisarinna Elisabetin nimissä venäläiset houkuttelivat suomalaisia antautumaan jonkinlaiseksi itsenäiseksi valtioksi, joka on Venäjän vallan alla (Lappalainen 1970). Eipä ainakaan Savonlinnan seudulla Isonvihan kokeneet moisesta tykänneet, koska ruvettiin puuhaamaan tietynlaisia suojeluskuntia kuninkaallisten rakuunoiden tueksi (Immel 1927). Niiden varustelussa Savonlinnan kauppiaat olivat mukana ja siis viisivuotinen Erikin joutui ihmettelemään isojen ihmisten sotaponnisteluja (Mattila 1983).

Koko perhe sotaa paossa Olavinlinnan suojissa

Vuoden 1742 elokuussa venäläiset sitten hyökkäsivät Savonlinnaan ja Laxmanin perhe pakeni muiden mukana Olavinlinnan suojiin. Tästäkin tapahtumasta on yksi maisemanäkymä säilynyt, myöhemmin tehty puupiirros Alttarkivestä (Pelkonen 1902). Tuon kiven äärellä venäläiset soturit nauttivat pyhää ehtoollista ennen Olavinlinnan valloitukseen lähtöä.

Laxmanin perhe, jossa äiti oli viimeisillään raskaana, pelastui sitä kautta, kun sotapäälliköt olivat saaneet aikaan sopimuksen, jossa suomennettuna luki muun muassa seuraavaa: ”Koko varuskunta ja sen sairaat, käsittäen tykistön sotilaat ja laivaväen, (rannassa oli kolme isoa kaleerivenettä) marssivat ulos vapaasti ja esteettömästi torvien raikuessa ja lippujen liehuessa, saavat pitää täyden aseistuksensa, varusteensa ja ampumatarvikkeensa sekä kaiken mitä heillä yhtä ja toista on, sekä vaatteensa että muut omat tavaransa, samoin kuin ottaa vaimonsa ja lapsensa vapaasti ja esteettömästi mukaansa”. Tässä ihmeellisessä marssissa oli siis myös viisivuotinen Eerikki — ja hänkin joutui kokemaan, kuinka oma koti ja Tallisaaressa sijainnut pedagogio olivat palaneet sekä Olavinlinna oli Venäjän vallassa (Saarenheimo 1939).

Joitain taloja säilyi venäläisten hyökkäykseltä

Laxmanien talo korjattiin sitten ja siitäkin saa nykyään jonkinlaisia viitteitä. Nimittäin Nälkälinnan kupeessa ollut 1700-luvun rakennuskantaa edustava talo säilyi 1900-luvun alkuun ja tuosta rakennuksesta on käytettävissä kuva.

Erikin koulutien alkutaipaleilta

Venäjän vallassakin lasten opetus jatkui. Uusi pitäjäntupa oli säästynyt Savonlinnan polttamiselta, koska se sijaitsi Olavinlinnasta kaukana eli Laitaatsillassa kirkon lähellä. Siellä lukkari Martti Twilling ja vahtimestari Mårten Juuti olivat palkallisia kasvattajia Erikin koulunkäynnin alkutaipaleella. Hänen koulutiestään on vieläkin tärkeä osa luonnontilaisena tallella. Savonlinnan hautausmaan vierellä nykyisin sijaitseva tienpätkä on nimittäin myös Erikin ensimmäistä koulutietä. Opetuksen laadusta sitten aikakirjat kertovat, että lukkarin alkoholin käyttö ja riitaisat oikeusjutut tekivät opetuksesta ala-arvoista (Alanen 1923). 

Jotenkin Erik pääsi 12-vuotiaana Rantasalmen triviaalikouluun, jossa hän oli ensimmäisiä oppilaita. Sielläkin oli opetus sellaista, että rehtori saatiin kouluun vasta marraskuussa ja koulutiloja tarvittiin käräjöintiin. Muun muassa yksi oikeusjuttu oli, kun ”Kollega Brusin ja jotkin muutkin olivat julkisesti sanoneet kouluaan kuninkaalliseksi, joka oli sopimatonta”. Opettajapulaa oli lisäksi aika usein (Salenius 1890).

Viitisen vuotta Erik sitä koulua kävi ja lomilla tietysti työskenteli isänsä kauppahuoneella. Kouluun meno oli syksyisin vaikeaa, koska aikakirjojen mukaan Rantasalmen – Savonlinnan välinen tie oli huonossa kunnossa. Talvisin kuljettiin Oravin Kaivannon ja Linnasaaren pohjoispuolen kautta, koska talvitie oli rakennettu sinne suunnalle (Kinnunen 1995).  

Olennainen probleema: Eihän tuo Erikin silloinen sivistäminen valoisalta vaikuta

Mitä yhteyksiä Laxmanin näillä seuduilla viettämillä 18 vuodella on siihen, että hänestä tuli merkittävä akateemikko, Siperian tutkimuksen perustan rakentaja, kasvitieteilijä, eläintieteilijä, kemisti, fyysikko, kielitieteilijä, säätieteilijä ja jopa Venäjän ja Japanin välisten suhteiden parantaja?  Kun tarkastellaan tarkemmin aikaisemmin kerrottuja surkeita olosuhteita, niin löytyypä sieltä kiintoisia vivahteita. Ainakin seuraavaa saa aikakirjoista selville:

Pietari Kalm, joka oli Turun yliopiston dekaanina Erikin päästessä yliopistoon, kävi ennen dekaaniksi pääsyään kaksi kertaa Savonlinnassa tekemässä kasvitutkimuksiaan sekä yöpyi todennäköisesti Laxmaneilla (Kerkkonen 1959). Venäläisten sotilaspäälliköt rupesivat Savonlinnan virkamatkoillaan usein asumaan Olavinlinnan lähettyvillä Laxmaneilla, koska Erikin vanhemmat osasivat venäjää ja heillä oli tilaa. Myös kirkkoherra Paul Krogius, hänen seuraajansa Abraham Lavonius, Krogiuksen Erikin ikäinen poika Fredrik, tykkijunkkarin poika Abraham ja joku G. Orraeus olivat Laxmanien kanssa paljon tekemisissä, joten kyllä Erikin ympäristössä oli kaveripiirin lisäksi ihan tieteellisiäkin virikkeitä (Sääminkin kirkonkirjat).

Isä-Laxman kävi kauppa-asioissaan myös Kaartilanrannassa Alusjärvellä, jossa oli sahamylly ja samaan tapaan kuin lasten kirkkoon vientiä, lapset ja nuoret saivat silloin kokea myös isän työmailla käyntejä. Savonlinnan Talvisalossa oli kaivos, jossa louhittiin muun muassa lyijyhohdetta. Sekin paikka oli kauppias Laxmanin käyntilistoilla. Kun sitten tarkastellaan niitä tieteilijä Laxmanin toimia, niin muun muassa havaitaan, että Erik työskenteli Siperiassa kaivostoiminnassakin. Hän pohdiskeli niissä toimissa aika laajasti venäläisen Polsunoffin (Lagus 1890) kanssa höyrykoneen kehittämistä. Koneen pyörivän liikkeen ja edestakaisen liikkeen yhdistäminen oli siihen aikaan iso probleema – sellaisen ratkaisussa oli esimerkki myös Erikin lapsuudessa näkemä sahamylly.

Pikkuvihan sotimisissa Sääminkiin hyökkäsi venäläisjoukko, joka poltti noin 20 taloa ja tappoi tai vei vangiksi noin 50 henkeä. Tappamansa lapsen vertakin he joivat. Heistä tiedettiin, että moni oli kalmukkeja ja samojedeja. Jostain syystä sitten niiden tutkimus oli Erikin myöhempien vuosien yksi tärkeä kiinnostuksen kohde (Lappalainen 1970).

Kun Savonlinna siirtyi Venäjän valtaan, Linnankadun varrelle eli Laxmanin talon lähelle perustettiin lukuisia venäläisten sotilaiden ryytimaita, joissa oli myös suomalaisille uusia viljelykasveja. Näin Erik pääsi tutustumaan kasvitieteeseen, kun sai vanhempien kanssa ihmetellä, että mikähän tuo ja tuokin kasvi on. Sekin on merkittävää, kun Erik oli 13-vuotias ja Savonlinnan seudulla etsittiin perunan siemeniä (Saarenheimo 1939). Tästä silloisesta uudesta ja omituisesta maaomenasta tietysti puhuttiin myös Laxmanin kauppahuoneella, koska jostain syystä koko seudun perunat olivat kadoksissa. Myöhemmin sitten Erik sai Venäjällä mainetta siitä, että hän oikeastaan aloitti Venäjän perunanviljelyn (Hintikka 1938).

Laxmanien kotona ilmeisesti tapahtui merkittävää sivistämistä. Laxmanin perheessä oli yhdeksän lasta. Neljän heistä tiedetään kuolleen Savonlinnassa ja siitäkin riitti Eerikille paljon sisarusten kanssa käytävää elämän koulua käytäväksi. Myös Laxmaneilla oli ainakin vuonna 1751 kaksi kaupparenkiä ja yksi piika. Lisäksi kummien merkitys oli siihen aikaan hyvin suuri. Erikin kummeista ei ole dokumenttia jäänyt mutta merkittävää kummitoimintaa on ainakin se, kun aika tunnettu sissi ja Helena Fabritiuksen isän veli Tapani Löving (Hornborg 1946), joka kävi Savonlinnassakin, tuki taloudellisesti Erikin opintoja Porvoossa sen jälkeen, kun Isä-Laxman oli hukkunut Lars-poikansa kanssa järveen toukokuussa vuonna 1756. Laxmanien muista lapsista on jäänyt seuraavia kummien ammatteja muistiin: luutnantin puustellin haltija, pedagogion opettaja, kirkkoherra, kauppias ja vääpeli evp, tykkijunkkari, kauppaporvari, säteritilan emäntä, rusthollari, välskäri, maisteri, nimismiehen vaimo, vänrikki ja varusmestari (Säämingin kirkonkirjat).  Merkittävää kotiopetusta tuli myös siinä, kun venäläiset sotilaspäälliköt Savonlinnan virkamatkoillaan usein asuivat Laxmaneilla. Esimerkiksi erääksi sodan jälkeiseksi rajaneuvottelijaksi tuli kenraali Hannibal, joka oli mustaihoinen ja runoilijakirjailija Pushkinin äidin isä (Mielonen 1993). Rajaneuvotteluja oli paljon ja monena kuukautena. Jonkun täytyi tietysti hänen puheensa suomeksi tai ruotsiksi tulkata. Tulkin nimeä ei ole tiedossa mutta se tiedetään, että kyllä isä-Laxman venäjää osasi.

Siperian retkillä Erikin piti paljon kulkea troikalla hevosreessä ja sellaiseen hän sai koulutusta jo Rantasalmen triviaalikoulussa, jossa hän joutui tekemään pitkän retken Iisalmeen oppilastovereidensa kanssa. Niinä aikoina nimittäin tapahtui seuraavaakin: Opettajalle Nils Aganderille tuli aviokriisi Iisalmessa oleilevan vaimonsa kanssa ja hän halusi sovitella. Niinpä hän pakkasi oppilaansa rekiin ja jatkoi opetusta Iisalmessa samalla, kun selvitteli aviollisia kiemuroitaan (Soininen 1954).

Pieni Erikin oma näitä aikoja koskeva lausahduskin on säilynyt eli seuraava: ”Aina lapsuudesta saakka olen ollut pakoitettu taistelemaan köyhyydessä ja puutteessa, ja saamatta pienintäkään avustusta, suurimmalla ponnistuksella itse tieni uurtanut” (Lagus 1890).

Tietysti syysuhteiden päättely on erittäin vaikeata toimintaa eikä tässä ratkaista sitä ongelmaa, miksi surkeista ja rasittavista olosuhteista yllättävän usein pilkahtaa esiin loistavia timantteja eli merkittäviä henkilöitä. Erik Laxmanin tapaus viittaa vahvasti sellaiseen, että kasvatusympäristöissä piilee niitä syytekijöitä yllättävillä tahoilla. Savonlinnassakin oli jo 1700-luvulla yllättävän nykyaikaista opetussuunnitelmaoppia ja opetusmenetelmäoppia, jossa opettajan työ ei ole sellaista, että opettaja istuu luokan edessä opettamassa ja oppilaat kuuntelevat.

Jatko-opinnot muualla Suomessa

Laxman lähti 18-vuotiaana Porvoon kymnaasiin ja seuraavana vuonna hänen isänsä hukkui kevätjäihin. Opintojen rahoittajaksi tuli sitten yllättäen edellä mainittu Erikin sukulainen ja aika kuuluisa sissipäällikkö Tapani Löving. Erikin ylioppilastodistuskin on säilynyt. Sellainen oli silloin tietynlainen suosituskirje yliopiston rehtorille. Eipä siinä oppiaineiden arvosanoja lueteltu. Osa siitä näkyy seuraavassa:

Turun yliopistossa Erik opiskeli ainakin kaksi vuotta. Sitten hän lähti hakemaan pappisvihkimyksen Pietariin sekä ensimmäiseen virkapaikkaansa Uudellekirkolle (Salenius 1907). Näistä on säilynyt omat tarinansa mutta aikakirjoissa on myös merkintöjä, jotka selvittävät Erikin avioitumisia ja savonlinnayhteyksiä. Everstin tytär Kristiina Margareta Runnenberg oli hänen ensimmäinen vaimonsa ja Runnenberg-nimi löytyy kyllä Säämingin kirkonkirjasta mutta ei eversti Gustavia eikä hänen tytärtään. Leskeksi jäätyään Erik löysi sitten toisen vaimon, Katarina Ivanintytär Ruuthin. Ruuthejakin löytyy Säämingin kirkonkirjoista.

Erik piti yhteyttä kotikaupunkiinsa

Erik elätti Johan-veljeään ja huolehti Gustavuksesta sekä Abrahamista asuessaan Uudellakirkolla (Salenius 1907). Myös hän ratkaisevalla tavalla puuhasi Sääminkiin isoa kirkonkelloa, joka saatiin paikalleen vuonna 1776 (Alanen 1923). Kyseinen kello siirrettiin myöhemmin Savonlinnan tuomiokirkkoon, josta se putosi talvisodan paloissa. Siitä on jäänyt seuraava kuva:

Rikkoutunut kello valettiin uudelleen ja se on edelleen käytössä Savonlinnan tuomiokirkossa.

Kun savonlinnalainen katsoo kirkkaasta lasi-ikkunasta pakkaspäivänä ulos ja syö raparperikiisseliä, niin silloin pitäisi tulla mieleen tämä henkilö. Nimittäin Erik Laxman on antanut panoksensa lasin valmistukseen, lämpömittarien kehittämiseen, ilmastoraporttien tekemiseen ja kasvitieteen hyödyntämiseen raparperin tuomisessa Suomeen (Hintikka 1938). Savonlinnan kaupunginkirjastossa komeilee jo Erik Laxmanista tehty uusi maalaus. Entisen yliopistokampuksen ympärillä oleva metsikkö on nimetty Laxmaninpuistoksi ja siellä on muun muassa paikka Laxmania kasville.