Erik Laxmanin tieteellinen työ

Erik Laxmanin luonnontieteelliset tutkimukset Siperiassa olivat uraauurtavia 1700-luvun tieteessä. Laxman oli intohimoinen luonnon havainnoija ja innostunut kokeilija. Valistuksen ajan hengessä hän tutki luonnon lisäksi taloudellista potentiaalia alueilla, joiden halki hän matkusti. 1700-luvulla eri tieteenalat eivät olleet eriytyneet samoin kuin nykyaikana. Monen aikalaisen tavoin Laxmanin tutkimukset kohdistuivat useaan aihepiiriin, jotka koskettelivat ja loivat perustaa uusien tieteenalojen synnylle. Erik Laxmanin keräämät kokoelmat ja tieteellinen työ olivat myöhemmin 1800-luvulla innoittajana monen suomalaisenkin tutkijan työlle. Usean aiheen osalta hän teki uraauurtavaa tutkimusta Venäjällä ja tuomalla kertomalla löydyistään kirjeenvaihtonsa kautta oli tieteen kehityksen eturintamassa kansainvälisesti. Merkittävimmän työnsä Erik Laxman teki kasvitieteessä sekä hyönteistutkimuksen (entomologian) ja mineralogian alalla. Sen lisäksi hänen saavutuksensa on tunnustettu meteorologiassa sekä Venäjän maantieteellisessä ja kansatieteellisessä tutkimuksessa sekä Japania koskevan tietämyksen kartuttajana.

Erik Laxmanin tutkijanura lähti käyntiin kivuliaasti varojen puutteen vuoksi. Nuori Erik ei pystynyt suorittamaan tutkintoa Turun Akatemiassa. Hän sai pappiskoulutuksen ja -oikeudet Pietarin suomalaisessa luterilaisessa konsistoriossa suoritettujen opinnäytteiden perusteella ja toimi jonkin aikaa apupappina Uudellakirkolla. Turun ajan jälkeen Laxman pääsi uudestaan tutkijapiireihin saatuaan vuonna 1762 paikan opettajana Pietarin Saksalaisessa koulussa.

Uuden työn mahdollisti tutustuminen koulussa opettajana toimineeseen ansioituneeseen saksalaiseen maantieteilijään Anton Friedrich Büschingiin (1724-1793). Büsching oli tullut Pietariin vuonna 1761 saatuaan valmiiksi pääteoksensa Erdbescreibung, joka oli kunnianhimoinen kokonaisesitys maailman maantieteestä. Saksalaisessa koulussa Laxmanin tehtävänä oli opettaa luonnonhistoriaa ja kasvitiedettä sekä valmistella opetusmateriaalia yhteistyössä Büschingin kanssa. (Väre 2012:118, Lagus 1890:14). 

Saksalainen teologi-maantieteilijä Anton Friedrich Büsching (1724-1793). Christoph Melchior Rothin kuparipiirros.

Kuva: Wikimedia Commons.

Saksalaisessa koulussa – luonnollisesti – Laxmanin saksankielen taito kehittyi. Erik Laxmanin äidinkieli oli ruotsi. Suomea hän oli oppinut kotikaupungissa Savonlinnassa lapsena. Latinaa opetettiin kouluissa. Venäjää Laxman oletettavasti myös oppi kotikaupungissaan, kun sen siirryttyä Venäjän vallan alle venäläiset upseerit majoittuivat Laxmanin kotitalossa. On todennäköistä, että Laxman hallitsi myös ranskankielen, mutta tästä ei ole tiedossa kirjallisia todisteita.

Työskentely Büschingin kanssa antoi Laxmanille mahdollisuuden oppia uutta ja kuuluistan tutkijan suhteiden kautta tutustua muihin tiedeyhteisön jäseniin. Näistä merkittäviä kontakteja Laxmanin elämässä olivat saksalainen tutkija Johannes Beckman (1739-1811), jonka työ suuntautui teknologiaan, kauppaan ja maatalouden kehittämiseen. Laxman sai koulussa kollegoiden kesken hyvän maineen. Hän loi pystyviä ystävyyssuhteita Pietarissa tuolloin oleskelleisiin ruotsalaisiin ja suomalaisiin tutkijoihin, kuten K.J. Melart, ja Petter Forsskålin tutkimusmatkoille Arabiassa osallistunnut J. P. Falck. (Lagus 1890:16). 

Büschingin avulla Laxman pysty luomaan yhteyden Venäjän keisarilliseen tiedeakatemiaan ja siellä erityisesti vuodelta 1720 akatemian perustajajäseniin kuuluneeseen Gerhard-Friderich Mülleriin (1705-1783). Tämä antoi Laxmanille mahdollisuuden tutustua akatemian kirjastoihin ja kokoelmiin.

Büsching auttoi Laxmania saamaan saksalaisen seurakunnan pastorin paikan Barnaulista Siperiasta. Yhteys tiedeakatemiaan antoi mahdollisuuden valmistautua perusteellisesti keräämällä tietoa Siperian luonnonoloista ja maantieteestä. Lähtiessään Laxman nimitettiin akatemian tieteelliseksi kirjeenvaihtajaksi. Siperiaan lähdön valmisteluihin kuului myös avioliiton solmiminen savonlinnalaisen Kristina Margareta Runnenbergin kanssa. Näyttää myös siltä, että Laxmanin leskeksi jäänyt äiti seurasi nuorta paria Barnauliin. (Lagus 1890:18-19).

Laxmanin tavoitteiden kannalta oli etu, että pieni ulkomaalaisseurakunta oli hajaantunut 1600 km läpimttaiselle alueelle Siperiassa ja pastorin työn hoitaminen vaati jatkuvaa matkustusta paikasta toiseen. Tämä antoi jatkuvan mahdollisuuden tehdä tutkimuksia ja kartuttaa kokoelmia. Työsopimus oli solmittu viideksi vuodeksi. Tässä vaiheessa vielä papin tehtävätkin kiinnostivat sillä Laxman näyttää tutkineen mahdollisuutta saada viran Suomesta (Hintikka 1938b:4-6). Kaivannaisteollisuuden ja asutuskeskusten kasvu oli Barnaulissa tuohon aikaan voimakasta ja toimeliaisuus näkyi myöhemmin myös Laxmanin urakehityksssä.

Laxmanin pappilaan Barnaulissa syntyi laaja luonnontieteellinen kokoelma ja sen pihaan syntyi kasvitieteellinen puutarha. Kokoelmiin karttui kasvi-, hyönteis-, nisäkäs- ja mineraalinäytteitä kiihtyvällä tahdilla. Laxman myös kokeili erilaisten kasvien kasvattamista tuomalla uusia kasvilajeja Siperiaan lännestä ja lähettämällä siperialaisia kasveja tutkijoille Eurooppaan (Hintikka 1938b). Laxmanin motoksi tulikin Plinius vanhemman lentävä lause nulla dies sine linea. Häntä inspiroivat Pliniuksen kertomukset tutkimusmatkailijoista, joita tiedonjano ajoi kohti tuntematonta. Usein kirjeissään Laxman tähdensi että häntä motivoi halu palvella tieteellisen työn kautta ihmiskuntaa ja tulevia sukupolvia (Lagus 1890:25). Innostus tutkimustyöhön lienee vaikuttanut siihen että Laxman ei taloudellisesta epävarmuudestra huolimatta uusinut sopimusta pastorinviran hoidosta vuonna 1768 edellisen sopimuskauden päättyessä.

Tieteelliset kontaktit tutkijanuralla

Turun akatemiassa Erik Laxman oli kuullut Pehr Gaddin, Pehr Kalmin ja Johan Lechen luentoja. Hänen oli kirjeenvaihdossa Peter Jonas Bergiuksen, Carl Niclas Helleniuksen, and Carl Fredrik Mennanderin kanssa. Kirjeenvaihto Carl von Linnén kanssa varmisti hänelle paikan senaikaisen luonnontieteen eturintamassa. (Väre 2012:117).  

Laxmanin Ruotsin kontakteista Linnén oppilas Carl Peter Thunberg (1743-1828) loi yhteyksiä Ruotsin ja Japanin välille ja hänen tutkimuksensa tuloksena oli teos Flora Japonica (1784). Kirjeenvaihto Thunbergin kanssa todennäköisesti lisäsi Laxmanin kiinnostusta Japania kohtaan. Erik Laxman nimitettiin Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäseneksi vuonna 1761 ja täysjäseneksi vuonna 1769.  

Raparperi kiinnosti ruotsalaisia kasvitieteilijöitä erityisesti lääkekasvina. Erik Laxman koetti etsiä raparperia Siperiasta lähetettäväksi Ruotsiin, mutta ei tiettävästi onnistunut löytämään lajia.

1800-luvun kasvitieteellinen lajikuva Rheum rhubarbum teoksessa Plantarum indigenarum et exoticarum icones ad vivum coloratae, oder, Sammlung nach der Natur gemalter Abbildungen inn- und ausländlischer Pflanzen, für Liebhaber und Beflissene der Botanik, Lukas Hochenleitter und Kompagnie. 1779. Image Source: Wikimedia Commons.

Laxman hyödynsi ulkomaisia kontaktejaan palattuaa Siperiasta Pietariin. Siellä hän alkoi lämmittää suhdettaan ministeri Adam Vasiljevitš Olsufijeviin (1721-1784), josta tuli Laxman pääasiallinen suojelija ja tukija Venäjällä.

Erik Laxman Venäjän keisarillisessa tiedeakatemiassa

Venäjän tiedeakatemiaan koetettiin 1700-luvulla innokkaasti houkutella ansioituneita länsieurooppalaisia tutkijoita. Erityisen tiiviissä yhteydessä oltiin ruotsalaisiin tiedemiehiin (mukaanlukien Suomessa toimivat). Linné oli Pietarissa erittäin arvostettu, joten yhteydenpito kohdistui Linnén oppilaisiin, joista Pehr Kalm oli tullut kuuluisaksi tutkimusmatkoistaan Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa. Tiedeakatemia tarjosi turhaan Kalmille kasvitieteen professorin paikkaa houkuttelevin ehdoin. Kuuluisan venäläisen tutkijan ja tiedeakatemian tukipylvään Mihail Lomonosovin kuoltua vuonna 1765, koetettiin houkutella Pietariin Pehr Adrian Gaddia. Laxman, joka oli tehnyt uransa Venäjällä, nimitettiin kemian ja taloustieteen professoriksi vuonna 1770. (Lagus 1890:86-87, Niemelä 1998:53). Tiedeakatemian professorina Erik Laxman ei kirjoittanut laajoja teoksia vaan kirjoitti suppeampia tutkimusraportteja. Hän ei ollut luonteeltaan teoreetikko, vaan empiirikko ja keksijä. Hänen erityinen kiinnostuksen kohteensa oli akatemian tieteellisten kokoelmien kartuttaminen.

Kun Laxman nimitettiin akatemian professoriksi, hänelle alettiin maksaa vuosittain 600 ruplan palkka. Etuihin kuului myös asunto. Laxmanin vastuulla oli kemian laboratorion toiminta (Lagus 1890:76). Vain 33 vuotiaana, Erik Laxman oli Pietarissa tehtävässä, joka vastasivat esimerkiksi Pehr Kalmin asemaa Turun Akatemiassa. Laxmanin tukija akatemiassa oli sen presidentti kreivi Vladimir Grigorjevitš Orlov (1743–1831). Laxmanin kollegana oli kuuluisa tutkija Peter Simon Pallas, joka Flora Rossica –teoksessaan (1784-1788) viittaa Laxmanin tutkimuksiin (Väre 2012:119).

Laxman ei kotiutunut Tiedeakatemiaan eikä työ vastannut hänen odotuksiaan. Työ mineralogian alalla oli kantanut hedelmää ja kaivostoiminta alkoi kiinnostaa Laxmania. Siksi hän jätti tehtävänsä tiedeakatemiassa vuonna 1880. Laxman sai nimityksen Siperian kaivostoiminnan ylitarkastajaksi Nertšinskiin, joka sijaitsi 700 kilometriä itään Baikaljärvestä. Tehtävä osoittautui vaikeaksi ja Laxman kohtasi vastustusta. Kilpailijat alkoivat syyttää Erik Laxmania petoksista, jolloin hänet erotettiin tehtävästään ja kutsuttiin tekemään selvitystä toiminnastaan Pietariin. Kahden vuoden taistelun aikana Laxman joutui tyytymään pienen kylän poliisipäällikön (natšalnik) tehtävään Nertšinskin lähellä. Laxmanin tukijat auttoivat häntä puhdistamaan maineensa syytöksistä.

Laxmanin verkoston toimivuudesta todistaa, että hänet tämän jälkeen nimitettiin ”keisarillisen kabinetin mineralogiseksi tutkimusmatkailijaksi”, tukikohtana Irkutsk. Tämä Laxmanin kiinnostuksenkohteita vastaava unelmatyö mahdollisti laaja-alaiset tutkimukset ja matkat Siperiassa. Palkkaukseltaan työ hyvinkin vastasi Pietarin akateemikkojen tulotasoa. Laxman pysyi tässä tehtävässä Irkutskissa kuolemaansa asti. (Väre 2012:121).

Erik Laxmanin tieteelliset saavutukset

Kasvitieteilijä

Erik Laxman on luonnontieteilijänä parhaiten tunnettu yhteistyöstään Carl Erik Linnaeuksen (Linné) kanssa Siperian kasvien kerääjänä. Linné oli samaan aikaan kirjoittamassa teostaan Systema Naturæ, jossa hän esitti eliöiden taksonomisen luokittelun. Laxman lähetti Linnélle ja hänen oppilailleen kasvinäytteitä ja siemeniä. Laxmanin keräämiä kasveja on tallennettuna Helsingin yliopiston kasvitieteellisen museon ja Venäjän tiedeakatemian kasvitieteellisen instituutin kokoelmissa.

Laxmanin ensimmäinen kasvitieteellinen julkaisu oli liite Stepan Petrovitš Krašennikovin (1711-1755)  teokseen ad floram ingricam (1764), joka oli julkaistu yhteistyössä Davide de Gorterin (1717-1783) kanssa vuonna 1761. Laxmanin laatima liite täydensi teosta 24 lajikuvauksella (Laxman 1764). 

Samoihin aikoihin, lähtiessään Pietarista kohti uuttaa kotipaikka Barnaulia, Erik Laxman kirjoitti pysähtyessään Moskovassa kirjeen Linnélle tiedustellen tämän kiinnostuksesta tieteelliseen yhteistyöhön Siperian kasvien tutkimuksessa. Linnén innostunut vastaus saavutti Laxmanin Barnaulissa. Linné pyysi Laxmania etsimään näytteitä konnanmarjoista (Actaea), hullukaaleista (Hyoscyamus) liuskioista (Hypecoum), ja emäkeistä (Fumaria). Linnétä kiinnostivat myös aasiankullerot (Trollius asiaticus) ja monet muut lajit. Tästä saisi alkunsa yhteistyö, josta todistavat 24 Linnén arkistossa säilynyttä Erik Laxmanin pääosin ruotsiksi kirjoittamaa kirjettä. Linné oli onnistumatta koettanut kasvattaa Pehr Kalmin Pohjois-Amerikasta tuomia kasveja, mutta oli kiinnostunut kokeilemaan Laxmanin lähettämien siperialaisten lajien kasvattamista Ruotsissa. (Hintikka 1938b). Valitettavasti Linnén Laxmanille Siperiaan lähettämät kirjeet eivät ole säilyneet.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on OwDT-Ohhi7i-T0xUMnuIBRGr4QyC45N8G8h4WI68A_HmCiwEF97nwwbUkYVbO03iV4LGsphHHekNnDYqfVNw4lfQ4xji6Bd2HikEQN5B1sBmYiJz9jhFUwpbvX4CH1ZnDm6s-UFyqODdHq-dffrMbPQ
Ensimmäinen Erik Laxmanin Carl Erik Linnélle lähettämä kirje vuodelta 1764. Upsalan yliopiston kirjasto.

Vuonna 1766 Laxman kirjoittin Irkutskista ruotsalaiselle kasvitieteilijälle P. J. Bergiukselle (1730-1790), joka vastauksessaan pyysi Laxmania lähettämään raparperin siemeniä. Raparperia käytettiin Euroopassa ja Ruotsissa lääkekasvina, mutta siemeniä oli vaikea saada Kiinasta. Laxman löysikin raparperin Siperiasta ja lähetti sen siemeniä Bergiukselle. Tulos oli pettymys, kun osoittautui että Siperiassa kasvava laji oli kuin kiinalainen raparperi eikä vastannut ominaisuuksiltaan sitä mitä oltiin hakemassa (Lagus 1890:35-37). 

Julkaisun ajankohtaLajinimiLöytöpaikkaNykyiset nimet
1771Veronica pinnataSinaja Sopka -vuori, Vähä-AltaiVeronica pinnata L. (1767) 
1771Spiraea altaiensis Vähä-AltaiSibiraea laevigata (L.) Maxim
(Spiraea laevigata L. 1771
Pastorinpensas (FI)
1771Dracosephalum altaienseSinaja Sopka -vuori, Vähä-AltaiDracocephalum grandiflorum L. (1753)
Dradonhead (EN)
Altainampiaisyrtti (FI)
Змееголовник крупноцветковый (RU)
1771Robinia spinosissimaSelengajokiCaragana spinosa (L.) DC. Robinia Spinos. Laxm. (1771)
1771Trifolium dauricumSelengajokiLespedeza daurica (Laxm.) Schindl.
Bush clover (EN)
1772Koelreuteria paniculataKiina, kasvihuone PietarissaKoelreuteria paniculata Laxm.
Rakkopuu (FI)
Pride of India (EN)
1774Gentiana acaulisVähä-AltaiGentiana grandiflora Laxm.
1774Sibbaldia altaicaAltaiChamaerhodos altaica (Laxm.) Bunge Chamaerhodos erecta
1774Ornithogalum uniflorumSinaja Sopa -vuori
Vähä-Altai
Tulipa uniflora (L.) Bess. ex Baker (Ornithogalum uniflorum Laxm. 1767)
1774 Ornithogalum altaicumAltaiGagea serotina (L) Ker Gawl.Lloydia serotina (L.) 1753 Rchb.(Bulbocodium serotinum L. 1753) 
Snowdon lily (EN)
1774Polygonum sibiricumAltaiKnorringia sibirica Laxm. Tzvelev
1774Ranunculus altaicusAltaiRanunculus altaicus Laxm.
1789Parnassia (nimeämätön)tuntematonParnassia laxmannii Pall. ex Schultes, Pastorinvilukko (FI)
Taulukko 1. Laxmanin kuvailemat kasvilajit. (Heiska & al 2005:163). Tarkemmat nimet ja lajikuvaukset, katso Wikispecies.

Laxman piirsi huolelliset lajikuvat löytämistään kasveista. Hän ei kuitenkaan kiirehtinyt julkaisemaan löytämiään lajeja, joten Linné ehti julkaisemaan Laxmanin löytämiä lajeja omissa nimissään.

Erik Laxmanin laatimia kasvitieteellisiä piirroksia.

Suuntauduttuaan myöhempinä työvuosina mineralogian pariin, Erik Laxman ei ehtinyt keräämään uusia kasveja.h

Hän kuitenkin jatkoi näytteiden ja siemenien lähettämistä P. J. Bergiukselle Tukholmaan, P. A. Gaddille Turkuun ja P. S. Pallakselle Pietarin kasvitieteelliseen puutarhaan. Näistä hänen toimittamistaan näytteistä kuvattiin kuusi uutta lajia, jotka nimettiin löytäjän mukaan (Heiska &al 2005:167-168). 

Käytännön kasvitieteelliset kokeilut

Jo antiikin ajoista kasvien tutkimisen motiivina oli ollut niiden käyttömahdollisuuksien tutkiminen ihmisravintona tai lääkkeinä. Myös Laxman suuntasi kasvitieteellisiä tutkimuksia eri kasvilajien ja -lajikkeiden hyötykäytön selvittämiseen. Tämä kiinnosti häntä myös Pietarin taloudellisen seuran jäsenenä. Laxmanin ansiota oli perunan viljelyn alkaminen Siperiassa sekä raparperin viljelyn aloittaminen Suomessa  (Heiska &al 2005:164).

Erik Laxman (Laxman 1771) julkaisi artikkelin tutkimuksistaan koskien kääpiämantelista (Prunus tenella) puristetun öljyn hyödyntämismahdollisuuksia. Lisäksi hän tutki koivun, vaahteran, lehmuksen, lepän, tammen, saarnen, männyn ja kuusen lisäämistä siemenestä Pohjois-Venäjällä ja tulostensa perusteella kirjoitti artikkelin koskien mahdollisuutta metsittää Siperian aroja. (Laxman 1769

Mineralogi ja kemisti

Kemia ja mineralogia kiehtoivat käytännöllisesti suuntautunutta Laxmania, joka mietti tiedon hyötynäkökohtia ajan tapaan. Hänen teki keksintöjä koskien mineraalien hyödyntämistä muun muassa lasinvalmistuksessa, jonka teknologiaa hän onnistui kokeiluillaan kehittämään merkittävästi. Laguksen (1890:30) arvion mukaan Laxmanin kemiantietämys oli peräisin maantalouskemian uranuurtajan Johan Gottschalk Walleriuksen (1709-1785) kirjoista.

Erik Laxman työskenteli lasinvalmistuksen parissa ja uudisti lasin tuotantomenetelmiä. Kehittyvän alan merkitystä heijastavan monet lasinvalmistukseen liittyvät kuvat Diderot’n encyclopediassa ”Encyclopédie ou Dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers(1751-1772).

Kuva: Wikimedia Commons.

Barnaulissa Laxman tapasi paikallisen apteekkarin herra Brandtin, joka opetti hänelle aineiden kemiallista valmistusta eli kemiallista synteesiä. Luoteis-Siperian suolajärvillä Laxman valmisti magnesiumsulfaattia tavallisesta natriumkloridista (ruokasuolassa) hyödyntäen suolojen liukenemisominaisuuksia matalissa talvilämpötiloissa. Magnesiumsulfaatti puhdistettiin ja sitä myytiin ruoansulatuslääkkeenä Pietarin porvareille. Näissä puuhissa Laxman tutustui moniin kemisteihin ja ryhtyi heidän kanssaa kirjeenvaihtoon. Laxman teki kokeiluja myös natriumkloridin puhdistamiseksi ja hopean erottamiseksi malmista kemiallisesti (Karlsson & al. 2010).

Erik Laxman perusti lasitehtaan Irkutskin lähellä hyödyntääkseen kemian taitojaan lasinvalmistuksessa. Hänen liikekumppaninsa oli Alexander Andrejevi Baranov, kuuluisa ”Venäjän Amerikan” eli Alaskan tutkija, jonka mukaan on nimetty siellä saari (Baranofinsaari). Laxman keksi menetelmän, jossa kaliumkarbonaatti eli potaska korvattiin natriumsulfaatilla. Potaskan valmistukseen oli käytetty valtavia määriä puuta, mikä johti metsien hävittämiseen lasitehtaiden ympäriltä. Menetelmässä natriumsulfaatti muunnettiin soodaksi eli natriumkarbonaatiksi. Natriumsulfaatti tietenkin oli paljon yleisempi ja helpommin saatavilla oleva mineraali, joten sen käytöstä oli monia etuja. (Hintikka 1938a:6). Laxman eteni hämmästyttäviin keksintöihinsä pikemminkin kokeilujen kuin systemaattisen työn kautta. Huomioiden menetelmä, saavutukset olivat ällistyttäviä.

Aloitettuaan työn mineralogina, Laxman alkoi tutkia Irkutskin ympäristöä ja löysi sieltä Baikaljärven lounaispuolella olevat laajat malakiittiesiintymät sekä jalokiviesiintymiä Lenajoen sivujokien varsilta (Hintikka 1938b:4)

Laxmanin löytämiä uusia mineraaleja olivat tremoliitti ja baikaliitti. Hän myös löysi alueelta laajoja lasuriitti (lapis lazuli) esiintymiä, joista kuljetettiin kiveä Katariina Suuren määräyksestä Puškinissa (Tsarskoje Selo) käynnissä olleen Katariinanpalatsin rakennustyömaalle.

Lasuriittipöytä Katariinanpalatsissa.

Kuva: Andrey Korzun 2008. Wikimedia Commons.

Matkallaan Olyokminskiin Jakutiassa, Laxman löysi viluiittia and grossulaaria (Heiska &al 2006:164). Kiviä tutkiessaan Laxman löysi fossiileja ja niitä kuvaillessaan teki uraauurtavaa työtä Siperian paleontologian alalla.

Laxmanin piirros fossiililöydöstä vuodelta 1794.


Tutkimusmatkailijana laajassa Venäjän valtakunnassa

Kun tarjoutui mahdollisuus lähteä tutkimusmatkalle tuntemattomille seuduille, Erik Laxman ei säästellyt vaivojaan eikä aikaillut. Elämänsä loppuun asti hän suunnitteli uusia tutkimusmatkoja, joista kunnianhimoisimmat – mutta Erik Laxmanin kohdalla toteuttamatta jääneet – suunnitelmat kurkottivat Kauko-Itään ja Japaniin saakka.

Jo Barnaulista käsin Laxman pääsi tutkimaan Objoen yläjuoksua sekä vieraili nykyisen Kazakstanin alueella Tomskissa ja Ust-Kamennogorskissa. Siperian ajan alkuvuosina 1766-1767 hän matkusti Kjahtaan Burjatiassa – nykyisen Venäjän-Mongolian -rajan tuntumassa. Vuonna 1767 matkat suuntautuivat lisäksi Altai-vuoristoon näytteiden keräilyn merkeissä. Laxmanin käynnistä saaliina oli kasvi- ja hyönteisnäytteitä ja se oli ensimmäinen tieteellinen tutkimusmatka alueelle. Selenginskistä Burjatiasta hän lähetti muistiinpanoja tiibetiläisistä piirtokirjoituksista Saksaaan Müllerille. Nämä tieteelliset löydöt loivat hänelle mainetta Saksassa (Lagus 1890:39, Väre 2012:118.) 

Erik Laxmanin tutkimusmatkat Venäjällä (Lagus 1890).

Palattuaan Siperiasta Pietariin vuonna 1770, Laxman lähti tutkimusmatkalle Aunukseen ja samalla todennäköisesti kävi kotikaupungissa Savonlinnassa. Vielä samana vuonna hän lähti Tiedeakatemian johtajan kreivi Orlovin kanssa Bessarabiaan ja Moldovaan (Laxman 1773). Tuolla matkalla kerättiin hyönteisiä ja mineraalinäytteitä sekä tutkittiin Sareptan kuumia lähteitä Volgogradin lähellä. Vuonna 1779 matkan suuntana oli jälleen pohjoinen. Laxman perehtyi Äänisjärven seutuun erityisesti kaivosteollisuuden mahdollisuuksien näkökulmasta ja julkaisi matkalta raportin vuonna 1782 (Laxman 1782).

Muutettuaan mineralogiksi Irkutskiin, Laxman kiinnitti mineraalien lisäksi ensimmäisenä huomiota Uralin itäpuolella asuviin suomalais-ugrilaisiin kansoihin. Hän kävi myös tutkimassa Ust-Turkassa Baikalilla kuumia lähteitä (Lagus 1890:57), löysi timantteja sekä lasuriittia Viljuijoelta. Myöhemmin tätä mineraalia tutki vuonna 1857 suomalainen mineralogi Nils Gustaf Nordenskiöld. Nordenskiöld oli Suomen vuorihallituksen yli-intendentti, tutkijana Suomen mineralogian isä ja Venäjän tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen sekä luoteisväylän löytäjän A. E. Nordenskiödin isä  (Wikipedia s.a.)

Laxman kirjoitti ensimmäisenä Siperiassa asuvista kansoista ja keräsi niihin liittyvää aineistoa (Erik Laxman 1769). Vuonna 1788 matkat ulottuivat Nertšinskin vuoristoihin, joista löytyi tippukiviluolia ja Nižneudinskiin. Angarajoella Laxman tutki suolaisia lähteitä ja öljyliuskeita. Matka jatkui Lenajokea pitkin Oljokminskiin (Heiska &al 2005:164). 

Muita tutkimusaloja

Kasvitieteen ja mineralogian lisäksi Erik Laxman jätti jälkensä monien alojen tutkimukseen ja oli oman aikanaan luonnontieteen kehityksen eturintamassa. Laxmanin menetelmänä olivat kenttätutkimukset, empiirinen havainnointi mittaamalla ja kokeet. Siperian oli loistava sijainti uuden tieteellisen tiedon tuottamisen näkökulmasta. Niinpä Laxmanista tuli edelläkävijä monilla tieteenaloilla Venäjällä sekä kirjeenvaihtonsa kautta uuden tiedon välittäjä kansainväliselle tiedeyhteisölle.

Talousmaantiede

Palattuaan Siperiasta Pietariin 1768, Laxman ja Falck kutsuttiin jäseniksi uuteen Vapaaseen Talousseuraan (Вольное экономическое общество), joka oli perustettu tutkimaan aluetaloudellisia ja maataloustuotantoon liittyviä kysymyksiä. Kyseessä oli yksi maailman ensimmäisistä talousseuroista sekä Venäjän ensimmäinen tieteellinen seura, jota myöhemmin pidettiin liberalismin äänitorvena maassa. Seura lähetti Laxmanin Aunuksen tutkimusretkelle, jolta Laxman raportoi taloudellisista oloista, maaviljelyksestä ja metsien hoidosta sekä ehdotti muutoksia taloudellisten olojen parantamiseksi. (Hintikka 1938a:6, Heiska &al 2006:163).  

Laxman nimitettiin tieteellisten ansioidensa perusteella akatemiaprofessiksi Pietarissa. Professorina Laxmanin matkat suuntautuivat erityisesti Volgan alueelle, Ukrainaan ja Bessarabiaan. Hän tutki Valdain ylänköä, Volgan yläjuoksua ja teki toisen matkan pohjoiseen Aunukseen ja Kuolan Lappiin.

Laxman pohti jo tuolloin ekologisia kysymyksiä kuten metsän häviämistä ja havainnoi muutoksia luonnossa. Hän myös havainnoi lentohiekan ja dyynien leviämistä ja ehdotti toimenpiteitä dyynien pysäyttämiseksi istuttamalla hiekkaa sitovia kasveja. (Lagus 1890:40, Heiska &al 2006:163). Nämä tutkimukset hän julkaisu talousseuran saksankielisessä julkaisussa Neue Mittel zur Befestigung des Flugsandes (Laxman 1768).

Todisteena Erik Laxmanin laaja-alaisuudesta ja oppineisuudesta maantieteilijänä oli hänen kiinnostuksena tuolloin tuntemattomaan Kauko-Itään ja Japaniin, joista hän keräsi tietoa ja visioi taloussuhteiden avaamista Venäjän ja Japanin välille. Siperiassa Laxman kohtasi Japanista Venäjän Kauko-Itään joutuneita japanilaisia, joilta hän sai paljon tietoa Japanista ja innoituksen suunnitella tutkimusmatkaa Japaniin. Venäjä oli laajentanut valtapiiriään Kamtšatkaan ja Aleuteille. Irkutskiin tullut japanilaisen laivan kapteeni Daikokuya Kodayu laati Laxmanille yksityiskohtaisen Japanin kartan, joka lähetettiin Pietariin vuonna 1790 (Heiska &al 2006:165). Laxman avusti japanilaisten kotiinpaluun järjestämisessä. Hänen poikansa Adam Laxman johti retkikuntaa, joka purjehti Japaniin palauttamaan miehet. Japanin tutkimusmatkan suunnitelmat olivat kesken Laxmanin kuollessa.

Eläintieteilijä

Luonnontutkijana Erik Laxman ei rajoittunut kasvitieteeseen vaan teki myös merkittävää työtä eläintieteen parissa. Hän julkaisi Venäjän ensimmäisen hyönteistieteen alan tutkimuksen. Uusia Laxmanin kuvaamia eläinlajeja olivat Venäjällä ja Kazakstanissa elävä jyrsijä Myospalax myospalax (Laxman 1771a) sekä vaivaispäästäinen (Sorex minutus). Laxman tutki myös löytämiään eläinten fossiileja.

Erik Laxmanin piirros löytämästään sokkohiiriin kuuluvasta lajista Myospalax myospalax.

Altaivuorilla Erik Laxman näki siperianmaaoravan (Tamia sibiricus) ja antoi sille sen tieteellisen nimen. vuonna 1769.

Kuva: Richardfabi 2003. Wikimedia Commons.

Lintutieteen alalla Laxmanin saavutuksena oli Ruotsin kuninkaalliselle tiedeakatemialle lähetetty ruostepääskyn (Hirundo daurica, modern name Cecropis daurica) kuvaus. Laxman, 1769Lagus 1890:63, Heiska &al 2006:163).

Laxmanin piirtämä ruostepääskyn lajikuva.

Carl von Linné näki että Siperian hyönteisistä oli käytettävissä vain vähän tietoa ja kannusti siksi Laxmania keräämään lajinäytteitä jo ensimmäisessä vastauskirjeessään Laxmanille vuonna 1764. Laxman aloittikin hyönteisten keräämisen ja julkaisi työn tulokset Venäjän tiedeakatemian julkaisuna, joka oli ensimmäinen entomologinen eli hyönteistieteellinen julkaisu Venäjällä (Laxman 1770, Hintikka 1938b). 

Linnén Systema naturae (1767) -teosta varten Laxman lähetti näytteen aasialaisesta heinäsirkasta Gryllus sibiricus (nykyisin Gomphocerus sibiricus), sekä kärpäslajista Conops petiolata (now Physocephala rufipes). Linné sai kunnian näiden nimeämisestä. Laxmanin kokoelmat käsittivät lopulta 368 näytettä ja ne tallennettiin Venäjän tiedeakatemian kokoelmiin. Näistä näytteistä 10 lajia kuvattiin Laxmanin hyönteistieteellisessä julkaisussa, joka käsitteli Siperian hyönteisiä (Lagus 1890:29). 

Erik Laxmanin piirroksia Siperian hyönteisistä vuodelta 1770.

Meteorologi ja fyysikko

1700-luku oli aikaa, jolloin mittaamiseen perustuvaa tietoa maapallon olosuhteista alettiin kerätä ja tiede otti sen ansiosta valtavia edistysaskeleita. Tuolloin ei ollut kylmälaitteistoja, joilla olisi voitu testata esimerkiksi lämpötiloja. Niinpä Laxman Siperiassa oli ainutlaatuisessa asemassa, kun hän saattoi havainnoida elohopean (Hg, sulamispiste -38,9° C) jäätymisen. Se oli ilmiö, jota Euroopan tutkijat eivät pystyneet havaitsemaan. Tämä myös herätti huomiota esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa Charles Blagden kirjoitti asiasta Royal Societyn julkaisussa (Blagden 1783).

Saavuttuaan Barnauliin Laxman aloitti säännölliset hydrologiset ja meteorologiset mittaukset. Hän mittasi lämpötilaa, tuulen suuntaa ja Obin vedenpinnan korkeutta. Hänen yhteytensä lasinvalmistukseen mahdollisti kokeilut lämpömittareiden ja ilmapuntareiden rakentamisessa. Laxman rakensi mittalaitteita omaan käyttöönsä sekä yhteistyökumppaneille, joiden hän toivoi auttavan mittausaineiston keräämisessä eri puolilla Siperiaa (Hintikka 1938a:6, Lagus 1890:26). 

Laxmanin aikana lämpötilaa muiden muassa Ranskassa ja Venäjällä mitattiin Réaumurin asteikolla. Ei ole tiedossa, onko Laxmanin valmistamia lämpömittareita säilynyt nykypäiviin. Kuvassa on vanha lämpömittari Simferopolin museossa Venäjällä.

Kuva: Andrew Butko. Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0 Deed.

Meteorologiset havaintosarjat julkaistiin vuonna 1769 Hannoverissa Saksassa artikkelissa Sibirische Briefe, jonka toimittaja oli August Ludvig Schlözer (Laxman 1769). Laxman toimitti täysin uutta ja ainutlaatuista tietoa. Laxmanin Nertšinskistä värväämä apteekkari ja Irkutskilainen lääkäri täydensivät merkittävästi Siperian meteorologista havaintoaineistoa omilla mittauksillaan (Lagus 1890:27). Ottaen Siperiassa tehtyjen mittaussarjojen laajuuden, Laxmania voidaan pitää myös meteorologian alan edelläkävijänä.

Kansatieteilijä ja arkeologi

Matkoillaan Kiinan suuntaan, Laxman raportoi Orhonlaaksosta löydetystä piirtokirjoituksesta, jossa oli käytetty vanhaa turkkilaista kirjaimistoa. Myöhemmin suomalais-ugrilainen seura seurasi Laxmanin jalanjäljillä ja dokumentoi sekä transkriboi kirjoitukset 1880-luvulla (Hintikka 1938b). 

Laxmanin Upsalan arkkipiispalle Carl Fredrik Mennanderille lähettämät kirjeet paljastavat, että hän teki havaintoja suomensukuisista kansoista Venäjällä. Herätteenä Laxmanille toimi Henrik Gabriel Porthan (1739-1804) aloite suomalaisten alkuperän tutkimisesta selvittämällä Venäjän suomensukuisten kielten ja kansojen alkuperää ja levinneisyyttä. Raportissaan Laxman luetteloi kansat ja niiden asuinalueet. Hän kommentoi kieliä ja niiden samankaltaisuutta sekä kertoo tavoista ja rakennusmenetelmistä sekä kommentoi jatkotutkimuksen tarvetta. (Hintikka 1938b:4). Porthan itse ei koskaan matkustanut Venäjälle, mutta Laxmanin työstä ajatus jäi itämään. Työtä jatkoi Mathias Alexander Castrén (1813-1852) 1840-luvulla. Näin Laxman esitti tietoja ja ajatuksia, joilla tuli olemaan suuri merkitys suomalaisen kieli- ja kansatieteen kehitykselle.

Kirjoittaja: Pellervo Kokkonen