
Laxman toi raparperin Suomeen
Suurin ansioni on ollut siinä että olen kirjoittanut melko vähän, että minulla ei ole koskaan ollut ketään suosijaa, etten ole koskaan anonut itselleni mitään, ja että minulla on ollut joitakin jaloja ystäviä ja melkoinen katras kadehtijoita.
Erik Laxman
Rantasalmella nyt jo suljetussa Järviluonnon keskuksessa järjestettiin 1995 Laxman-näyttely. Helsingin Sanomat 6.3. 1995 kertoo vauhdikkaasti Laxmanin edesottamuksista artikkelissa, jossa esitellään myös näyttelyä.
Laxman oli hulluuteen asti rakastunut kiviin ja mineraaleihin ja toi mineraaleista uusia materiaaleja käyttöön. Näyttelyssä myös kerrottiin Laxmanin ansioista kasvitieteilijänä.
Ehkä ylpeily vähällä julkaisujen määrällä kostautui, sillä Laxman ei ole oikein koskaan saanut tunnustusta ja pysyvää arvostusta luonnontutkijana. Sitaatin mukainen itsensä vähättely kuulostaa perisuomalaiselta, mutta näyttää tosiaan että Laxmanin intohimo kohdistui työhön luonnontutkimuksen parissa, ei yhteiskunnallisen aseman tavoitteluun.

